tiistai 21. huhtikuuta 2015

Ja loppuun vähän "logiikkaa"

Koska en todellakaan kuulu niihin ihmisiin, jotka voivat lukea yli 12 tuntia päivässä, ei siis ollut ihme että aamulukujen jälkeen oli viskattava kirjat pois naaman edestä. Joten viesti Inksulle mitä hän duunailee ja ei muuta kuin vaatteiden vaihto ja menoksi. Niin ja olihan tuolla ihanalla auringolla osakin tähän hivenen hankalaan keskittymiseen. Se tunne, kun sälekaihtimet ovat kiinni ja silti se aurinko vain tulvii sisälle. Ja homeiset kirjat siinä edessä. Tuli laitettua Snapchatissakin siitä kuvaa, kun oikein alkoi ärsyttää. Ei lukeminen ole niin paha, kun ulkona sataa räntää ja rakeita, taivaassa hanat auki. Palataanpa itse asiaan...

Aurinko paistoi vielä kun kerrankin 72 oli ajoissa paikalla. Aina olen nykyään myöhässä, mutta ilokseni oli kuski joka osasi ajaa. Niinpä piipahdin Gina Tricotissa odotellessani. Oli muuten täynnä ulkomaalaisia nuoria, taisi olla jollain leirikoulu tai jotain vastaavaa. Ainakin pällistelivät sen oloisesti, etteivät paikallisia olleet ja seisoivat keskellä liukuportaita.

Untitled
//Kaulakoru:Gina Tricot /Neule:H&M /Kello:Marc by Marc Jacobs//

Pari viikkoa sitten olin  onnistunut rikkomaan ristini ketjun, enkä ole vielä sitä ehtinyt viedä korjattavaksi. Joten on tullut totuttua nyt olemaan ilman kaulakorua (joka on muuten ollut kaulassa vuodesta 2009) ja käyttämään vähän niitä muitakin. Silti kaipailen ristiä takaisin kaulaan, joten tässä pakko saada sen korjaus aikaiseksi. Ensi viikkoon taitaa se kyllä mennä...

Untitled

No mihinkäs muualle me mentiinkään Inksun kanssa kuin sushille.  Kyllä sitä taidan melkein kerran viikossa syödä, vähintään.. En vain voi sille mitään että niin hyvää on. Varsinkin tuolla Sushibar+wine on kyllä ihan minun lemppari sushit. Yleensä siellä saa odottaa että pääsee pöytään, joten kun tuonne menee niin ei kiireellä kannata mennä. Nyt kuitenkin päästiin ihan suoraan pöytään ja ruokakin saapui nopeasti. Niin ja me oltiin tietenkin varattu ihan kunnolla aikaa. No mikäs siinä, kyllä se aika saatiin kulumaan siinä rupatellessa. Ja mikä onkaan sushin jälkeen parasta? Leffaan meneminen. Makuunin kautta tietenkin.

Untitled

Fast & Furious 7 oli molempien valinta ja hyvä valinta olikin! Hauskaa, toimintaa ja romantikkaa, kuten minulle sanottiin. Aika osuvasti oli kyllä sanottu, joten pakko se oli tännekin kopioida. Minä en siis tuota sanonut. Jiten vaikka leffa onkin sellainen "poikien" leffa, niin kyllä me ainakin Inksun kanssa ihan mukana oltiin. Itselle tuli kanssa ihan sellainen fiilis, että missäs tuo minun autoni on, jota voin ajaa ilman sitä huolta että se romuttuu. Ei ole vielä näkynyt tosin... ehkä joskus.

Vähän tähän loppuun kerron omasta logiikastani. Mentiin siis Makuuniin ostamaan karkkia. No, sitä sitten ostettiinkin oikein kunnolla, 9e edestä. Mites sitten siellä leffassa? Söin ehkä 10 karkkia, joten kotiin kiikutin jättipussin täynnä karkkia. Miksi? Koska ostan Makuunista karkkia niin, että sitä riittää pitkin viikkoa. Järkeä? Ehei, mutta tämä on ehkä sitten sitä naisenlogiikkaa. Tai sitten vain minun ja Inksun...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!