maanantai 22. joulukuuta 2014

What I want...

Alkoihan tässä nyt vähän sitä joulufiilistäkin pikkuhiljaa tulla. Varmaankin juuri se, kun lahjoja antaa toisille, paketoi ja sitten kun niitä lahjoja nyt alkaa pyöriä ympäriinsä. Myös Aleksanterinkadun jouluvalojen näkeminen näin joulun alla on kyllä oma näkynsä. Mutta varmaan tuo lumi joka tänne etelään saapui, toi sitä joulua minullekin.

Lauantaina kun olin leffasta kotiin tulossa, odottelin siinä bussia. Kello oli siinä puoli yksi ja ihmisiä oli menossa baareihin, osa jo takaisin kotiin. Kuuntelin siinä musiikkia ja spotifysta alkoi soida Lana Del Rayn Once Upon a Dream. Samassa alkoi sataa luntaa, ei myräkkänä, vaan silleen hennosti. Päällä oli uusi tekoturkistakki ja tuo koko hetki kesti tasan vain biisin verran. Niin kornilta kuin vain mahdollisesti voikaan kuullostaa, niin tuo hetki oli jotenkin sellainen elokuvamaisen taianomainen. Ja silloin se joulufiilis jotenkin tuli. Siinä, sen kolmen minuutin aikana.
 

Siitä sitten inspiroimana tulee ensimmäinen kunnolla jouluinen postaus lahjoista. En oikein ole tänä vuonna toivonut mitään ja muutenkin lahjojen saannin merkitys on paljon muuttunut. Ennen se oli niin tärkeää lapsena, oli aivan mahdotonta pysyä paikoillaan ja odottaa iltaan jolloin lahjat sai avata. Nykyään se on enemmänkin se ruoka mitä minä odotan ja ruokapöydän ääressä se joulu tuleekin nykyään vietettyä. Silti on muutamia asioita joita haluaisin joskus omistaa, tiedän, etten tule niitä tänä jouluna saamaan. Osa lahjoista on sellaisia, joiden saamisesta edes joskus yllättyisin suunnattomasti.
Olen nyt listannut lahjoja jotka ovat niitä "kalliitta" ja vaikeampia saada. Ovat enemmänkin sellaisia haaveilulahjoja. Toisessa on taas niitä realistisempia lahjoja joita toivoisin. Kuitenkin molemmissa lahjakollaaseissa yhteistä se, että ne varmasti jossain vaiheessa elämääni tulen hankkimaan. Joko nyt tai tulevaisuudessa.

Xmas high

//1.Kitchen Aid 2.Polaroid-kamera 3.UGG-kengät 4."Who cares Im already late"-kello 5.Chanel Classic flap bag//

Tuon Kitchen Aid-koneen perään olenkin tässä jo hyvän tovin haikaillut. Ylppärilahja rahoista meinasin sen ostaa, mutta ulkomaille oli päästävä, joten ne rahat sitten menikin siihen. Mutta enköhän tuon saa hankittua sitten omaan kämppää ajallaan, kyllä niin hyvä kapistus kyseessä on.

Hehe, tuo kello on itseasiassa sellainen, jonka Instagramista bongasin. Olin aivan pakkomielteinen, kun kyseistä nettisivua etsiskelin ja helpotus oli suuri, kun viimein tuon sivun löysin. Mutta sitten tuliki se ainainen mutkamatkaan. Luottokortti. En ihan oikeasti ymmärrä, miksi joka ikinen asia pitää sillä luottokortilla maksaa? Joten tässä sitä sitten pohdiskelen ja mietin, että miten kyseisen kellon saisin...

UGG:it nyt varmasti tulen tässä talven aikana itse hankkimaan, edelliset on kyllä jo niin hautaa vaille valmiita. Mutta en kyllä pahitteeksi pistäisi, jos lahjaksi saisin. Epäilen kyllä kovasti, joten joulun jälkeen taidankin suunnata UGG ostoksille.
 
Xmas low

//1.Yökkäri-shortsit 2.Matkalaturi 3.Baby Lips-huulirasvoja 4.Lahjakortteja 5.Muumi-mukeja 6.Oreooita (emoji jolla sydänsilmät) 7.Urheiluvaatteita//

Aika peruslahjoja kuitenkin eniten toivon. Tuo matkalaturi varsinkin olisi aika tervetullut, sillä sille on nyt jo hyvin monesti ollut käyttöä. Niin kätevä olisi, kun on pieni ja lataa sitten siinä kännykkää samalla. Muutenkin tuntuu jotenkin niin hassulta, kun nykyään kantelee laturia joka paikkaan. On tämä iPhone sentään paljon parempi, kuin samsung, akku kestää huomattavasti pidempää mutta silti. Ei sitä ennen tarvinnut laturia kanniskella paikasta toiseen.

Huulirasvoja nyt tarvitsen aina, kun hävitän niitä sellaisella tahdilla, että huhhu. Siis tälläkin hetkellä pöydällä kolme huulirasvaa, mutta muistan vielä kuin viikko sitten ei ollut yhtäkään. Jostain ne jotenkin sitten löytyy ja sitten taas yhdessä häviää. Salaliitto sanon minä...

Nuo Nike:n urheilurintsikat... Ne löysin Köpiksessä ollessani, mutta en ostanut. Oi, miksi? Kyllä, edelleenkin kaduttaa, sillä en ole löytänyt sopivan kokoisia mistään täältä Suomesta. Netistä voisin toki tilata, mutta sitten taas toisaalta en jotenkin ole niitä sieltäkään löytänyt. Toivoisin vielä, että astelisisivat eteen ja näin olisin kyllä yksi onnellinen tyttö. Voi sitä materialismi rakkauden määrää, jota välillä koen. Ei ihan hyväksi tilille...

Siinä se sitten olikin, nyt on sitä joulufiilikseen ainakin jollain tasolla päästy. En kyllä usko, että tätä parempaan joulufiilikseen tulen pääsemään. Ei ihan ole minun juttu tällaiset isot pyhät. Eivät olleet lapsena, eivätkä edelleenkään ole. Ruokaa kuitenkin odotan ja sitä kuusen tuoksua. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!