sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Pari leivontakirjaa ja muutama kauha

Nyt voikin varmaan sanoa, että joulu on ohitse. Ainakin minun osaltani vuoden 2014 joulu oli siinä ja katse käännetty kohti uuttavuotta. Meillä jouluruoatkin melkein syöty, kuusi nyt aina nököttää ties kuinka pitkää tuossa olohuoneessa. Eipä siis turhaa sitä joulua pitkittelemään, vuoden päästähän se kuitenkin uudestaan eteen tulee.

Lahjapostaus siis lahjoista joita perheeltäni ja sukulaisilta sain. Myös noilta jumppareilta lahjoja tuli yllätys paljon, mutta niitä en lähtenyt kuvailemaan, ovat lähinnä suklaata ja pari skumppapulloa. Mutta löytyy sieltä tosin muutamia kynttilöitäkin ja yhet pörrösukat!

27.12.2014

 Kuten näkyy, käytännöllisiä lahjoja. Määrä ei ole mikään päätähuimaiseva, mutta kuten äiti sanoi mielestäni hyvin tästä joulusta. Säästetään rahaa siihen, kun sitä oikeasti tarvitsee. Totta. Ja sitä paitsi sain lahjoja enemmän kuin olin edes osannut olettaa. Joten plussaa sekin. Itse nimittäin jännitin aikalailla vanhempien reaktiota minun ja veljeni lahjasta. Oltiin nimittäin hommattu heille 300e lahjakortti Aurinkomatkoille. Olivat kyllä yllättyneitä ja herkistelyksihän se meno oli siinä jo melkein menossa. Siinä kyllä taas huomasi sen kuinka paljon asiat muuttuneet. On se antamisen ilo vain niin korvaamatonta.

27.12.2014a

 Serkut olivat tavalliseen tapaan tehneet vähän herkkuja itse. Pakko oli näistä napata kyllä kuva ja odotan innolla maistamista. Vähän kyllä tuo chili jännittää, mitä tämän vuoden satsissa on, mutta maistaahan sitä täytyy. Hyvä kun edellisessä postauksessa juuri sanoin, että olen makeiden suhteen nirso. Suklaa ei kuulu siis tähän...

27.12.2014d

 Veljeltä sain täysin yllätykset. Vähän kyllä liian helposti sai minut yllättymään, täytyy alkaa nyt ensi vuodeksi skarppaamaan. Kun minun juttu nyt on se, että olen vaikeasti yllätettävissä!
Mutta siis häneltä sain muumi-kulhon, muki minulla tuosta vastaavasta "teemasta" jo onkin. Aika hyvin oli veli muistanut, siis kun oikeasti rehellisesti hänellekin sanonut, että ei ole mikään kummoinen lahjojen ostaja. Mutta ehkä hänkin tässä oppii pikkuhiljaa, lupaavalta ainakin näyttää! Sain myös paperiveitsen, joka tuossa ensimmäisessä kuvassa vilahtaa, mutta en muistanut siitä ottaa kuvaa ja paremmassa säilössä on jo. Pisti kyllä veli tänä vuonna parastaan, ehdottomasti.

27.12.2014c 27.12.2014b

 Vanhemmilta sitten sainkin tuollaisia desing-kauhoja, vai miksi noita nyt voi kutsua. Jotain tämän tyyppistä heiltä olin odottanut ja innoissai kyllä tuosta lahjasta olin. Alkaa olla kaikki keittiö tarvittavat kattiloita vaille valmiita pian, tai ainakin sillä mallilla, että kehtaisi muuttaa.
En ole pakettia sen kummemmin availlut, mutta menevät nähtävästi vielä pieneenkin tilaan, kun kaikki saa tuollein päällekäin. Sopii loistavasti, mitä pienempään tilaan saa, sen parempi. Nyt vain niitä kokkailu hetkiä odotellessa sitten tulevaisuudessa omassa asunnossa.
Sain myös vanhemmilta tuon Kinuskikissan leivontakirjan. Sen saannista tiesin, sillä olin ihan suoraan heille siitä sanonut ja äiti vielä varmistanut, että on varmasti tuo. Tuo toinen leivontakirja on taas kummeiltani, joka oli pienoinen yllätys. Huom pienoinen. Meillä nimittäin kummitädin kanssa tapana mennä yhdessä "shoppailu-reissulle", joka on joululahja minulle. Nyt saatiin yhteinen aikakin melko nopeasti löydettyä, harvinaista, mutta mukavaa. Heiltä siis sain tuon kirjan, johon en sen enempään ole ehtinyt syventyä. Lahjat nimittäin ovat kaikki tuossa pöydällä ylppäri lahjojen vieressä... sosoo minua.
Tykkään muuten lukea reseptejä varsinkin leivontaan, mieluummin kirjoista kuin netistä. Jotenkin tuntuu paljon "aidommalta" lueskella niitä kirjoista, siihen sukupolveen minä ainakin vielä kuulun. Kyllähän niitä reseptejä tulee netistä etsittyä, en sitä sano, mutta kyllä kirjoja ei mikään voita. Odotankin tässä että saan aikaa niin, että pääsee leipomaan ja kunnolla testailemaan noita reseptejä!

Tässä siis tämän vuoden saldo ja näiden lisäksi siis tosiaan rahaa tuli myös, mutta turha niitä on kuvailla. Nyt sitten odottaa vain uusivuosi, joten varmaan seuraavat ppostaukset tulevat olemaan katsaus tähän melkein päättyneeseen vuoteen 2014. Lomaa vielä jäljellä, joten jos hyvin käy, niin palaillaan huomisen puolella!

6 kommenttia:

  1. Ihana lahja teiän vanhemmille Pami! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii, pakko kyl sanoo et oli aika hyvä idis... (:

      Poista
  2. Ihania lahjoja! Me ostettiin myös toi kinuskikissa kotiin ja veli kerjää jo että tekisin sen vaahtokarkkikakun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis en oo uskaltanu ees kattella mitä kaikkea tuolla on kun varmaan viettäisinkin loppu loman keittiössä :D

      Poista
  3. Toi muumikulho on kyllä ihana! Itelläni on siitä sarjasta se kahvikuppi. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!