maanantai 1. joulukuuta 2014

Golden Circle



No nyt on sitten sen aika, aika viimeisten Islanti kuvien. On jo tovi mennyt matkasta, mutta kaiken kiireen jälkeen nyt on kuvat saatu kasaan. Piti tämä postaus tehdä jo ennen viikonloppua, mutta kun perjantaina tulin leiriltä kotiin, olin aivan poikki. Ja sama jatkuikin sitten lauantain ja sunnuntaikin jälkeen.

Käytiin siis viimeisenä päivänä Golden Circlessä, joka on sellainen nähtävyyskierros Islannissa. Suosittelen, ei vaan pakotan (muahahhaaa) teitä käymään tuolla kierroksella, mikäli Islannissa oleilette. Nämä kuvat eivät pysty antamaan sitä todellista kuvaa ja fiilistä noista paikoista. Eivät lähellekään. Kuitenkin nyt kuva läjäys ja tekstiä vähemmän.

Untitled 10542037_869551816390725_8228088547443011989_o
Untitled  10668957_869553166390590_6726540647939677674_o

  Kiitin kyllä niin paljon itseäni, kun olin OnePiecen ottanut mukaan. Tuolla reissulla oli nimittäin kylmä ja ei jotenkin oltu kaikki osattu varautua kunnon kerrospukeutumiseen. Onneksi nyt housuja oli monet mukana itse kullakin ja neuleita sun muuta. Joten vinkki: jos Islantiin lähdet, ota lämmintä mukaan. Paljon.
Myös kenkien suhteen suosittelen sellaisia, jotka voivat mennä likaisiksi aka mutaisiksi. Itse idioottina ajattelin vain sitä kävelyn määrään ja keltaset Nike:t pistin jalkaan, mutta ai että sitä mudan määrää... Niitä sainkin sitten illalla pestä, mutta onneksi nyt muta lähtee pois. Ei silti se fiksuin kenkävalinta, ei tosiaan.

Untitled Untitled 1795170_869555999723640_867289258532888605_o @iceland on top of the dead volcano 10697359_869556103056963_9172156963465204657_o

Tuli siis nähtyä vaikka mitä. Ensinnäkin tuli koettua ensilumi. Tavallaan sitä lunta kyllä olikin ollut ikävä, ja onneksi sitä oli sillein kunnolla, ei mitään loskaa maassa. Oli kuitenkin myös aika vakuuttavaa nähdä, kuinka geysir purkautuu. Tuli sellainen pienen lapsen ilo sisälle, kun sitä purkausta odotti ja sitten se tapahtui.
Kannattaa myös varautua siihen kananmunan hajuun. Tuolla se nimittäin on todella voimakasta, mutta ei siis ylitsepääsemätöntä. Mutta toisaalta, me kun olimme jo viettäneet aikaa tuossa lemussa (eli kylpyhuoneessamme), oli siihen hajuun ehkä jollain tavalla tottunut jo.


Untitled Untitled Untitled 10644482_869556666390240_5592129872281633962_o 1891565_10202593068539154_7494345321005717857_o

 Matkattiin minibussilla opas kuskina. Ja ai että opas oli hauska ja sarkastisella tavalla vielä. En kyllä tiedä upposiko hänen huumorinsa oikein niihin muihin turisteihin, mutta meillä oli ainakin hauskaa. Ja sai siinä aika ison annoksen tietoakin ja ymmärrettävällä englannilla siis.
Muutenkin matka oli ainakin omasta mielestä aivan loistava ja olisi voinut kestää pidempääkin, vaikka n. 10h siinä kaiken kaikkiaan taisikin mennä. Ei siis tullut tylsää ja saihan siinä välillä päiväunetkin otettua kun ajeltiin pidempää pätkää uudelle nähtävyydelle.

10629296_10202593079459427_4851701982288920634_o 10679720_869558136390093_1756472064893181116_o

Kuvia on siis otettu, ja tässä vain murto-osa niistä. Mutta nyt on kuitenkin täällä bloginkin puolella matka saatettu päätökseen. Tämä oli kuitenkin matka jonka muistamme kaikki varmasti koko elämämme. Edelleenkin puhutaan niistä kokemuksista, aivan kuin olisivat eilen tapahtuneet. Ja tietenkin se yhdessä vietetty aika lähensi meitä viittä todella paljon.
Joten seuraavaa matkaa odotellessa, menenkin tästä avaamaan ensimmäisen luukun joulukalenterista. Joulu fiilistä, minulla todellakaan ei ole ja se on varmaan täällä bloginkin puolella huomattu, kun kaikki muut blogit siitä joulusta hehkuttavat. Mutta ehkä se tästä näin tulisi, ainakin kohta on niitä joululahjoja vain alettava ostaa, vaikka mikä olisi.

4 kommenttia:

  1. Oi! Vaikuttaapa kivalta reissulta ja matkakohteelta. En oo ikinä ajatellu, että tonne matkaisin, mutta ihan vaa tän postauksen perusteella voisin kyllä lähteä, jos tulis mahollisuus. Mikä tää kananmunajuttu on? En ihan ymmärtäny. Missä siis hais kananmunalle? :D

    Sulla on muutenki tosi kiva blogi. Ihmettelen itekki, miten eksyin tänne, ku en yleensä matkailublogeja lue, mutta positiivinen ylläri! :)

    Kirjotatko usein? Vai vaan matkoilta? Voisin kyllä liittyä lukijaksi ja seurailla, että minkä tyyppistä juttua tulossa ^^ Tässä munkin blogi. Edustan vähän eri kategoriaa, mutta ois kiva jos ainaki kurkkaisit! :)

    http://c-duracell.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis Islanti tuli mullekin ihan yllätyksenä, että oli noinkin hieno paikka, vaikka sinne oon kyllä pitkään halunnu mennä (:. Ja siis siellä haisi lämmin vesi sellaiselle kananmunalle, ei kauhean miellyttävä haju.

      Kirjoittelen useaan otteeseen viikossa ja siis no kaikesta oikeastaan, eli en kyllä sanoisi tätä matkailublogiksi, vaan enemmänkin lifestyle-tyyliseksi...

      Poista
  2. OI! Säkin oot ollut samoihin aikoihin islannissa ku mä! :)
    Aivan ihana paikka.
    Jos kiinnostaa lukea mun vaihtokokemuksista islannissa niin; http://fighterqueen.blogspot.fi/ <- marraskuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin, ihastuin täysin paikkaan. Vau, ollut ihan vaihdossa siellä!

      Poista

Kiitos kommentistasi!