keskiviikko 20. elokuuta 2014

Ei otsikkoa


Viime lauantaina järjesti Krista jo perinteeksi muodostuneet rapukestit. Paikka oli tosin vaihtunut Ruoholahden hoodseille ja porukkakin kokenut pienen muuttumisen. Kuitenkin sama ihana rapukeko odotti keittiön pöydällä, kun Marjutin kanssa astuttiin sisälle taloon. Itsellä oli valmennukset takana, joten vatsa kyllä kurni ja kurni entisestään keon nähdessäni. Ravut ovat vain niin hyviä, ai että!
 
20.8.2014a

 Kyllä siinä hetken saikin sitten odotella, kun ei aivan aikataulussa oltu. Luulisi, että olisi näiden vuosien jälkeen jo oppinut siihen, ettei oikein ajallaan aloiteta, mutta ei. Nälkä vain painoi, joten kun viimein oli koko porukka saatu pöytään, ei tarvinnut kyllä kahtakertaa kehottaa. Rapuja kyllä sitten menikin ihan mukavasti sinne omaan nassuun ja nälkä alkoikin viimein väistyä. Vielä on perheen kesken tiedossa ravun syöntiä, joten silloin tapaamme jälleen rapuveitsi...
 
20.8.2014c

Ilta jatkuikin sitten Le Bonkiin, jossa juhlistettiin Jeren synttäreitä. Jätkä kun intissä nykyään on, niin taisi hänellekin ihan hyvää päästä vähän vapaalle. Suunnitelmissa oli aluksi ollut vähän muuta, mutta kyllä varasuunnitelmallakin pärjättiin. Mimossa hyppäsi porukkaan mukaan ja siinä sitten iltaa kattoterassilla istuskeltiin. Kesällä kyllä baareissa käyminen on aivan eri kuin talvella (no eihän?). Lämpimällä kaikki ulkoilu on vain parempaa, sori talvi.

Hiljaiselossa ollaan tosiaan aikalailla blogin puolella oltu, kun aika vain jotenkin valuu käsistä. Koulun tuoma rytmi on tiessään, joten päivä pyörii vähän milloin minkä ympärillä. Yleensä siihen liittyy voimistelu ja Inksu. Kotona koneen äärellä ei siis oikein tule oltua ja päivät sellaisia tasasen tylsiä, joista ei kyllä mitään irtoa kenellekään. Mutta käydään, kun aika on sellainen.
 
20.8.2014d

//Huivi: BikBok/Neule: Cubus/Kengät: Northbrook//

20.8.2014b 

Olen ihan rakastunut tähän Cubuksesta osatamaani neuleeseen. Kyseessä on tarkoituksella tuollainen jättiläismalli, sillä itselläni on koko XS/S. Yllättävän paksu, mutta en kyllä ehkä Suomen pahimpiin syksyihin laittaisi pelkästään, mutta toistaiseksi menee siis niinkuin "takkina". Taskut on aina extra plussaa. Hintaa noin 40e.

Tiistaina otin irtioton arjestaa ja lähdin Marjutin matkassa kohti Turkua. Mentiin OnniBussilla ja voin kyllä suositella vahvasti. Sopii hyvin meille köyhille opiskelijoille, joiden rahat menee kaikkeen turhaan, sillä matkustettiin 5e. Takastullessani hinta oli hieman korkeampi, 9e, mutta sekin silti paljon paljon halvempi kuin junalla. Ja kätevää oli kyllä matkata.
Päivä sitten hurahtikin Turussa Marjuttia autellen ja vähän minulle farkkuja etsien. Farkkujen etsiminen on kyllä jotain niin....huhhu. Pakko vielä jatkaa metsästelyjä, kun ei juuri sellaista tiettyä löytynyt. Näköjään ollaan sitten tässäkin asiassa nirsoja.
 
20.8.2014e
20.8.2014f

 Vähän aikaa sitten kotiuduin Turun reissusta ja onnistuin jollain ihmeen tuurin tuomalla onnella välttämään sateet. Kunnolla kyllä sanoi OnniBussilla matkatessa, mutta sisällä kun oltiin niin mikäs siinä. Myös ihan kotiin asti päästiin ilman kastumista. Elämän pienet voitot!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!