perjantai 30. toukokuuta 2014

Puffet


Eilisessä postauksessa asiasta jo vihjailinkin sillä ärsyttävällä tavalla, johon moni bloggaaja (myös itse voin harmikseni myöntää) sortuu. Mutta itse asiaan, elikkäs Kristan kanssa kun oltiin lahjoja yms etsiskelemässä tuli päähän sellainen bling-hetki: Minne oikein laitan kännykän lakkiaisjatkoilla?
Tosiaan minua ei baarissa mekko päällä näy, hame kuuluu tähän samaan kategoriaan. Kerran on tainnut koko elämäni aikana mekko olla baarissa päällä, ei vaan kaksi kertaa, mutta en nyt tiedä kuinka vanhojen jatkot oikein tähän lasketaan. Joka tapauksessa housut jalassa on menty ja näin ollen kaikki tarpeellinen säilytetty taskussa.
Eipä siis auttanut muu kuin lompakon metsästäminen. Muutama kriteeri oli, joka itseasiassa osoittautuikin yllättävän hankalaksi. Nimittäin halusin, että kännykkä mahtuu lompakkoon, siinä olin päättänyt olla ehdoton. Toinen asia oli se, että siinä on remmi, jonka voin sählärinä laittaa ranteen ympäri ja näin ollen pitää peukut pystyssä, että lompakko saapuu baarista myös kotiin. Haastava tehtävä.

2014-05-29_03-16-53

Etsintöjen seurauksena Stockmannille suunnattiin ja kappas. Siinä Krista etsiskeli erästä laukkua, josta hän oli haaveillut, kun meikäläisen silmä tarttui suoraan erääseen lompakkoon.
Vaikka se näyttikin aivan jätskiltä, tarkemmin sanottuna tuli yksi lemppari jätksi, eli Puffet mieleen, syy oli kuitenkin aivan muu. Näin heti ensinnäkin että on tarpeeksi iso kännykälle. Siinä oli myös remmi, joten kriteerit täyttyi. Lompakon nappasinkin hyllyltä ja parani vielä entisestään kun sitä siinä tiirailin.
Suuntasinkin siinä sitten kassalle, hintakin oli siinä vaiheessa ihan fiksua tsekata. Huomaa taas, että äly hoi, katso sitä hintalappua! En siis ole rikas, joten en tajua miksi käyttäydyn kuin olisin. Ehkä se huumaava tunne, kun löytää jotain jonka tietää olevan juuri tarkoituksiin täydellinen ajaa tuollaisen järkevän ajatuksen pois mielestä. Näin käy nimittäin liian usein ja sitten sitä kotona mietitään, että hetkinen, olikos tähän nyt taas oikeasti varaa.

2014-05-29_03-14-33

Hintaa lompakolla oli 110e, mutta siinä totesin, että tulee tarpeeseen. Ehkä juu, kova hinta lompakosta, mutta sitten pakko esittää kysymys: Kuinka monella on se Korsin lompakko siellä laukussa? Aivan. Minusta ainakin tuntuu, että melkein jokaisella on nykyään, mutta mikäs siinä, sehän toimii kun toimii.
Kuten varmaan jo päättelitte, lompakon kävin hakemassa tänään, sillä edessä eräs vanhempi rouva otti lompakostaan etukupongin ja päässä kävi jälleen bling-hetki. Kotona siististi siinä pöydän päällä itselläkin vastaava kumponki oli. Kristan viisaiden sanojen seurauksena lompakko meni siis varaukseen.
Alennusta kanta-asiakkaille kupongilla oli 20% ja koska joululahjoista jäänyt Stockmannin lahjakortti oli vielä arvoltaan käypä, jäi siinä lompakolle loppujen lopuksi siitä 110e maksettavaksi 21e. Aika hyvin, pakko tässä itseään vähän kehuskella.

2014-05-29_03-20-52

 Sisälle siis mahtui kännykkä, sille ihan omapaikka oikein. Hieman heikosti näkyy, kun mustasta nahasta on kyse, mutta siellä se on. Meikäläisen paksukainen mahtuu oikein somasti sinne.
Siinä tosiaan kun vanhaa lompakkoa tyhjentelin aloin pikku hiljaa taas tajuta, kuinka paljon kaikkea "roinaa" säilyttelen lompakossa. Siis kortteja on vaikka minne ja sitten löytyy kolikoitakin melkein jokaiselle Pohjoismaalle. Islantikin pääsee syksyllä sinne seuraksi muille.
Aika täyteen kuitenkin lompakko tuli ja varmasti joudun sieltä sitten karsimaan, kun sinne jatkoille sitten päästään. Ei kyllä yhtään tunnu siltä, että valmistuisin, äiti sanoi että johtuu siitä, että olisin muka odottanut niin kauan. Totuus on kuitenkin tylsä. En ole odottanut ollenkaan. Neljä vuotta kun sitä lukiota tuli käytyä jäi aika sellainen tyhjä olo. Kavereita kun on tässä valmistunut keväällä ja syksyllä, niin jotenkin tuli sellainen olo, ettei se itselle tulisi. Nähtäväksi jääkin millaisella fiilingeillä lauantaina mennään...

Pakko tässä nyt osittain "häpeissään" myöntää, että kyllä, minä myös sorruin Korsiin. Voi, voi, massan viemänä näköjään mennään. Mitäköhän seuraavaksi..?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!