torstai 3. huhtikuuta 2014

Denim Jumpsuit


Monella varmaan on kesäfiilistelyt meneillään, ainakin minulla ja sanoisinko että melkein kaikilla joita Instagrammissa seuraan. Varsinkin, kun Tjäreborgilta tuli mainosviesti, jossa mainostivat lomakonetta, niin se oli sitten menoa. Ei, en lomamatkaa tällä kertaa ostanut, mutta suuntasin kuitenkin ostosten perään, sillä metsästämään farkkuhaalaria ja nimen omaan shortsimallia.
Jo viime kesästä lähtien olen kaipaillut haalaria, mutta viime kesänä jäi se ostamatta, kun sellaista "oikeanlaista" ei eteen oikein tullut. Kuolailtuani muotiviikkojen sekä Coachella tyylejä päätinkin, että tänä kesänä hankin kyseisen haalarin.
Haalari on varmasti mielipiteitä jakava, mutta itse olen ihan hullaantunut siihen. En edes tiedä sopiiko tuollainen tällaiselle vartalolle, kun ne jalat ja sääret eivät ole sitä kilometrin pituisia. Siksi nyt odotettaan, että jostain kaupasta nappaisi, että pääsisin sovittaa. Netistä en toistaiseksi oikein viitsi tilata, sillä palautusten suhteen olen aika laiska. Selkeästi sopiva uhri online-kaupoille...
Ispiroivia kuvia löytyy vaikka mistä, eivätkä ne yhtään helpota sitä totuutta, että tuollainen on saatava kesäksi. Haluan!


Jos sieltä ruudun takaa löytyy muitakin haalari-fliikkejä, niin tähän koonnut muutamia malleja online-kauppojen ihmeellisestä maailmasta. Itse pidän enemmän tuollaisista "perusmalleista", mutta jälleen kerran malleja löytyy varmasti joka lähtöön, kuten myös värejä. Mustaa ja valkoista sekä eri denimsävyjä löytyi ainakin pika etsinnällä, erikoisempiakin on varmasti.


//asos 49,16e/cubus 29,90e//
//vero moda 59,95e/H&M 29,95e//

Oma suosikki on vero modan ja tietenkin sen on oltava se kallein... Ehkäpä täytyy käydä itse kaupassa piipahtamassa ja toivoa, että olisi tullut sinne myyntiin. Välillä kyllä ärsyttää niin paljon, että tuollaisissa kaupoissa, jotka ovat täällä Helsingissä, niin netissä on tuote, mutta myymälässä ei. Ja sitten kun on tällaisia "ei malli kroppaisia", joiden on sovitetta, niin ehei.
Mutta nyt pidetään peukut pystyssä ja sormet ristissä, että saapuisivat kauppoihin. Ja niitä lämpötilojen sellaista räväkkää nousua ylöspäin kiitos, ollaanhan tässä jo herra jestas huhtikussa! Ei mitään lunta enää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!