keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Kurkistus


Kuten ehkä ensimmäisestä kuvasta näkyy, aika kiireistä on ollut. Kalenteri täynnä ja tosiaan tuossa ei edes ole kaikki näkösällä tämän viikon osalta. Menevä nainen. No, mutta viikkoon mahtuu äidinkielen prelin palautusta (ei mennyt kuin strömssössä) sekä englannin preli. Englantia vähän ehkä jopa kauhuissani olen tässä nyt odottamaan alkanut, ensi maanantaina kuuntelu. Onneksi kirjalliseen on vielä aikaa, eikä panikoida tarvitse.
Viikkoon on mahtunut myös jälleen kerran abirekan maalausta. Tuossa vähän sneak peakiä mitä sieltä on oikein tulossa. Osaatteko arvata mihin kukin kuva oikein liittyy? Kaikilla on siis sellainen selkä "teema", joka on enemmän tai vähemmän ajankohtainen. Oli kyllä hauskat kolme päivää, vaikka tulihan siinä otettua yhteen, mikä ei toisaalta ihme, kun 5 tyttöä pienessä huoneessa maalihuuruissa. Mutta hauskaa oli ja suosittelen osallistumaan abirekan maalaukseen!
Perjantaina alkaakin sitten kirjoituskoitos, kun äidinkielen tekstitaito starttaa. Eväät on ostettu, huomenna niistä ehkä kuvaa, jos koneelle ehdin tulla kaikelta valmistelulta (viime hetken lukua). Siellä sitten taas istutaan 9.00-17.00, tai no, toivottavasti ei sinne 17.00 asti tarvitse istua. Kuitenkin näin tehdään jos tarve vaatii.
Lauantaina päästäänkin vähän vapaalle töiden jälkeen, kun Innan 19-vuotis synttärit. Jee! En kyllä ihan vapaalle voi itseäni päästää, sillä maanantai englannin kuuntelu kummittelee. Veikkaan että kummittelu vain pahenee tässä mitä lähemmäksi maanantaita mennää. Mutta hei, sitten se on ohi!

P.S Olen ihan kiintynyt tuohon Russian Earl Grey-teehen. Luulin etten tuollaisiin "sivistyneihin" teihin ikinä tykästyisi, sillä se Liptonin Tropic on ollut ikuinen vakkari ja enpä ole muuta edes kokeillut. Nyt kuitenkin tuo on löytänyt tiensä tämän teen juojan sydämeen.

//Muki: Strabucks (Berliini)//


2 kommenttia:

  1. kyl me selvitään! tsemppiä perjantaille (toivottavasti ei oo liian vaikee..) t. pannukka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, eiköhän ihan kunnialla selvitä. Tosin sitten se todellinen koitos vasta alkaakin (pääsykokeet...). Ja jep, toivotaan että lautakunta on ollut suopealla päällä (: ♥

      Poista

Kiitos kommentistasi!