lauantai 28. joulukuuta 2013

Uniquen ruokailta

Päällä:
Neule: VeroModa
Toppi:BikBok


Eilen illemmalla kokoonnuttiin vanhalla joukkueporukalla Inksulle. Meitä saapui paikalle jopa kuusi, mikä on ihan hyvä saldo, sillä monet oli vielä joulun vietossa. Muutenkin sen yhteisen ajan löytäminen isommalle porukalle on melko hankalaa, moni muukin varmaan kohdannut saman ongelman.
Tehtiin yhdessä salaattia, jouluruoan jälkeen oli monella niin tukkoinen olo, että jotain kevyttä syötävää vaihteeksi. Olihan meillä niitä herkkujakin tarjolla. Siinä se ilta sitten kuluikin, syöden ja kaikesta mahollisesta juoruten. Siinä yhdeksän tienoilla alettiin sunnistaa kotia päin. Käytiin viemässä Annis kotiin ja onneksi keli ei ollut ihan niin huono, kuin tässä nyt muutamina päivinä on ollut.
Tästä lähdenkin teen ja elokuvan pariin, vielä viikonloppu aikaa rentoutua, ennen kuin työt alkavat ja täytyy katsekin kääntää sinne koulun suuntaan. Tehtävää on enemmän kuin jaksaisi, mutta täytyy vain itseään ottaa niskasta kiinni. Niin tähänkin asti on sillä menty.

2 kommenttia:

  1. upea kampaus! miten se on tehty :-)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No, ensiksi ihan tavallinen ponnari päähän. Sitten vain löysästi letittäen ja lopuksi kuminauhalla kiinni. Ei sen vaikeampaa (:.

      Poista

Kiitos kommentistasi!