maanantai 9. joulukuuta 2013

Pikkujoulut alá Krista


Lauantaina töiden jälkeen matkattiin Mimmun kyydillä Kristalle juhlistamaan pikkujoulua. Iso tyttöporukka oli tulossa koolle ja Kristalta oli tarkoituksena jatkaa sitten Kiilaan istumaan vielä iltaa. Kuitenkin vielä takaisin Kristalle.
Oltiin käyty kaupassa ostamassa minulle, Mimmulle ja Innalle ruokaa, jota sitten siinä kokkailin mielle. Koko päivä oltiin oltu syömättä, kun töissä oli aika vierähtänyt, joten oli siinä aikamoinen nälkä ehtinyt tulla.
Kristalla oli pöytä koreana ja tarjoilut jouluiset. Drinkkinä oli pienoinen ylläri, nimittäin Lumipallo. Siihen tuli kaksi jääpalaa, munalikööriä (aivan, luit oikein!) sekä Spritea. Maku oli melkoisen samanlainen kuin sokerikakun taikina, joten hyvää! En kyllä tuota yhtä lasia enempää sitä pystynyt juomaan, en nyt sentään niin taikinan perään ole! Hehe...
Sain myös vuoden ensimmäiset glögit juotua! Tuli hetkellisesti tällekin antijoulu ihmiselle jouluinen olo, joka kuitenkin on taas kadonnut. Mutta hetkellisesti oli joulufiilis.
Kiilaan siis porukalla suunnattiin ja voi että mikä ajomatka! Mimmu toimi loistavana kuskina ja siis en muista koska olisin nauranut niin paljon. Hauskaa oli hauskassa seurassa ja sama jatkuikin sitten itse Kiilassa.
Olin porukasta ainoa, joka siellä ensimmäistä kertaa oli ja ihan mukavahan paikka se oli. Sellainen sivistynyt, joten oli enemmän minun makuuni kuin sellaiset "teinipaikat". Siellä sitten istuskeltiin juteltiin ja muuten vain aikaa vietettiin. Innalle suuri kiitos loistavista tanssimoveista, jos haluatte hauskan koreografin jolta liikkeet hallussa, niin voin antaa yhteytietoja ;).

Kuten ensimmäisessä kuvassa, jossa Mimmun kanssa olen, näkyy asuani joka oli samaisena päivänä tullut postiin. No, itseasiassa oli paketti Bubbleroomista tullut jo torstai iltana ja pakko kyllä sanoa, että vähän päässä kiehui. Oli nimittäin ollut ideana, että olisin laittanut tuon mekon sitten Kaivolle, mutta enpä laittanut, kun paketti tuli niin myöhään. Silti parempi myöhään, kuin ei milloinkaan, eikö vain?

Päällä:
Tekoturkis liivi: Bubbleroom
Musta mekko: Bubbleroom
Mustat sukkahousut: Gina Tricot
Kultainen kaulakoru: H&M
Sormukset: Gina Tricot
Käsikoru: Gina Tricot


Älkää välittäjö noista kuvien katseista, joku ihme vaivasi koko ajan naamaa, niin päätin katsoa muualle. Ensimmäisessä asukuvassa meni katse juuri johonkin ihan omaan paikkaan, mutta eipä sillä nyt väliä. Ei aina voi mennä kuin Strömsössä.


P.S Vielä muistutan, että TÄÄLTÄ pääsee ehdottelemaan Vuoden 2013... kategoriaa. Lisää aiheesta pääset klikkaamalla TÄSTÄ.

//Kuvat 2&3 Kristalta, Kuva4 Innalta, loput omia//

2 kommenttia:

  1. Vitsit kui kiva blogi, ihania kuvia=) Tsekkaa myös mun blogi: http://hennoaa.blogspot.com/

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!