sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Aamiainen x7

Tässä olen nyt viikon verran otellut kuvia omasta aamupalastani. Idea lähti siitä, että se vain lähti. Vähän pidemmin sanottuna, minulla on ollut aina aamupalan kanssa sellainen viha-rakkaus suhde. Pidän aamupalasta, mutta en voi syödä sitä. En ole ikinä voinut, kroppa vain jotenkin ei pysty niin aikaisin aamuna vastaanottamaan ravintoa. Kuitenkin rakastan hotellien aamupalabuffeita, niin hyviä ja loistavia, siellä voisi aina viettää kokopäivän. Niinpä sain idean, että kuvaan viikonajan aamupalaa, ihan vaikka vain todisteeksi niille jotka epäilevät aamupalan syöntiäni.

perjantai 29.11/lauantai 30.11/sunnuntai 1.12

Perjantai 29.11 : Tropical Tee, kaksi paahdettua täysjyväleipä viipaletta ja yksi avokado
Lauantai 30.11 : GodMorgon appelsiinimehu, kaksi paahdettua moniviljaleipä viipaletta, meetwurstia ja kurkkua, sekä klementtiini
Sunnuntai 1.12 :Kaakao,  kaksi paahdettua moniviljaleipä viipaletta, toisessa meetwurstia ja toisessa mansikkahilloa (Nam!)

maanantai 2.12/tiistai 3.12/keskiviikko 4.12/torstai 5.12

Maanantai 2.12 : Kaakao, toast: juustoa, kinkkua ja tomaatti
Tiistai 3.12 : God Morgon omenamehu, kaksi paahdettua täysjyväleipä viipaletta, meetwurstia ja kurkkua sekä klementtiini ja banaani
Keskiviikko 4.12 : God Morgon appelsiinimehu, All Brain-täysjyvä muroja sekä maitoa
Torstai 5.12 : Danone Vitalinea Pro -mustikka

Siinä siis minun aamiaisista kuvia, aika leipäpainotteista on mutta sellaista se yleensä onkin. Välillä on vähän heikomman puoleista, välillä vähän paremman puoleista. Se usein riippuu ihan omista kiireistä, itse olen sellainen ihminen, joka nukkuu mieluummin sen viisi minuuttia extraa ja syö sitten pika-aamiaisen.

//Julkaisu on ajastettu//

4 kommenttia:

  1. Ootko kokeillut syödä aamupalaksi smoothieta jossa on esim rahkaa, maitoa, banaania, mansikkaa ja vaikka kauraleseitä. Se on helppo laittaa illalla jääkaappiin ja blendata vaan aamulla :) Ja ei ole ainakaan niin raskasta ruokaa. Itse olen kokenut toimivaksi, kun aamusyöminen on myös ongelma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun löytyy sieluntovereita! Ja olen kyllä, mutta voisin ottaa uudestaan kokeiluun, kiitos vinkistä! (:

      Poista
  2. mukavan olonen blogi! kivoja kuvia :>

    http://ttomorrowisjustamystery.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!