perjantai 14. kesäkuuta 2013

12 peräkkäisen työpäivän jälkeen

12 työpäivää takan. Aivan kuolleena, niin henkisesti kuin fyysisesti. Tännekään en ole yhtään ehtinyt postailemaan, mutta toisaalta, ei tässä oikein ole mitään ihmeellistä tapahtunut.

YO-juhlien viettoa oli se koko lauantai, juostua tuli ihan mukavasti ja samoin sitä skumppaa juotua. Oli ihanaa käydä onnittelemassa ja päivä huipentui iltaan, jossa näin niin paljon vanhoja tuttuja että menin laskuissa sekasin (: Mukava törmätä ihmisiin joita ei ole nähnyt moneen vuoteen!


Onnea vielä Krista, sä teit sen ja vielä stipendin kera (:


Maanantaina sitten alkoikin työt, eli olin Ma-Ke vetämässä seuramme, Voimisteluseura Kiepin kesäleiriä. Siellä auringon paahteessa tuli ulkona niitä lapsia leikittäen sitä aikaa vietettyä ja kyllähän siinä sitä rusketustakin tuli. Torstaina olikin suuntana sitten SunLahti, eli suuntana Lahti (yllärii!). Lahdessa Mimosan kanssa huoltajina ja oli se kyllä sellasta juoksemista ja sähläämistä. Showta oli joka lähtöön ja niitä voi katsella joko Täältä Yle Areenalta tai sunnuntaina siellä kotisohvalla, en tosin tiedä koska lähetys tulee... Yle Areenan Finaali showsta voi sieltä mut bongatta yleisöstä ;) Hehee, päästiin Liisin kanssa oikein julkkiksiksi :P


Tytöille vähän glitteriä esitykseen. Siinä tulikin sitten jalkakin hienosti koristeltua. Huomatkaa mageet passit joiden kanssa tuolla Lahdessa hengailtiin!


Uintia Mäkimontun maauimalassa. Oli kyllä aika huikeeta katsoa noita hyppääjiä, nuorin oli 7-vuotias joka sieltä tuli alas avajaisissa.


Kuva finaali näytöksestä, katsokaa TÄÄLTÄ koko homma (:

Mutta nyt on työt hoidettu ja loma alkaa! Ja mikä parasta, siis tätä on nyt odotettu, sillä ylihuomenna, sunnuntaina suunnataan Janinan kanssa Rodokselle viikoksi! Siis äää, ei voi muuta sanoa (: Niin innoissamme ollaan, seotaan varmaan tai jotain :D Mutta sinne siis viikoksi rentoutumaan, huippu säätä luvattu joten peukut pystyyn että sellaisena se tuleekin pysymään.


Kuitenkin oli mulla vielä muutamia matkavalmisteluja hoidettavana. Eilen kävin pikashoppailulla, matkan jälkeen tulee niistä mitä ostin postausta, jos ne nyt selviää tuolta matkalta ehjänä takaisin koto Suomeen... Kävin myös huoltamassa ripset tässä hyvin ennen matkaa joten nyt kaiken pitäisi olla kunnossa (:


Ilme... Huomatkaa otsatukka, leikkasin sen ihan itse keskiviikkona, kun oltiin tyttöjen kanssa viettämässä Ruusan ja Jennan syndejä. Tossa kuvassa se kyllä näyttää vähän erilaiselta, mutta tuollainen sivuotsis päätä nyt koristaa. Tykkään ite nyt enemmän, kun on joku juttu hiuksissa, eikä vain sellasita tasaista + mulla kasvaa hiukset aina liian nopeasti, ainakin otsahiuksien kannalta, joten tuollainen tee-se-itse on se mulle sopiva homma. Suosittelen silti vahvasti, että käy ihan siellä kampaamossa ne hiukset leikkaamassa, sillä oli toi aika mielenkiintoista, mutta hyvä siitä tuli (:

Joten nähdään reissun jälkeen, nauttikaa Suomen juhannuksesta munkin puolesta!

2 kommenttia:

  1. miten oikein uskalsit leikata sun hiuksia tolleen radikaalimmin?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en niitä nyt NIIN radikaalisti leikannut :D Mutta en tiiä, jotenkin oon vain aina ollut niin sponttaani mun hiusten suhteen, kyllähän ne aina takaisin kasvaa...

      Poista

Kiitos kommentistasi!