lauantai 4. toukokuuta 2013

Dunkin' Donuts & Primark

Hallo, pitkästä aikaa! Nyt ollaan päästy turvallisesti Suomeen Kristan kanssaja mukavasti ehditty kotiutua. Rahaa kului, kuvia tuli otettua ja hauskaa oli, lähtisin vaikka heti uudestaan (:

Tiistai 30.4

Aamulla suunnattiin klo. 4.15 kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Krista oli checkannut meidät jo edellisenä päivänä netin kautta, joten ei muuta kuin laukut drop in:iin.

 Mun ja Kristan laukkujen ero... Mulla oli tosiaan ainakin puolet pienempi laukku kuin Kristalla ja loman lopulla olisi kyllä isommalle laukulle ollut käyttöä (:


Hei, hei sateinen Helsinki!


Kristan versio ruusuta. Oli se aika hieno kyllä (:


Matka lukemista. ELLE & COSMOPOLITAN


Lennolta päästin ehjinä perille. Sitten olikin bussin metsästys. Aluksi piti kuitenkin bussiliput hankkia. Päätettiin ostaa 5 päivän lippu, sillä sitten ei tarvitsisi enää stressata, kun kuitenkin tulisi julkisilla kuljettua.


Matka hotellille alkakoon! Ensimmäinen etappi oli rautatieasema, joka oli aivan massiivinen! Suomen steissi, ei vedä mitään vertoja. Paikka oli täynnä kauppoja ja ruokapaikkoija, aivan kuin iso kauppakeskus. Sieltä sitten Krista bongasi Dunkin' Donuts ja ah, oli niin hyvää ja HALPAA!


Koska ilma oli tosi hyvä päätettiin Kristan kanssa kävellä hoteliille, nähtäisiin samalla vähän paikkoja, eikä tarvitsisi istua julkisissa, olihan sitä tultu jo muutaman tunnin istuttua.
Kartalla siis suunnistettiin ja pakko kiittää Kristan loistavaa suunnistus ja kartanluku taitoa, olisin ite varmaan eksynyt lukuisia kertoja...


Hihii, siinä se meidän söpö hotelli onkin (: 4½ tähteä, kyllä tytöt osaa leveästi elää...
Kuitenkin ei ihan heti päästy huoneiseen, oltiin niin aikaisin perillä. Niinpä laukut jätetiin hotellille ja suunnattiin kohti kauppoja.


Kaksikerroksiset bussit! Aivan mahtavaa!


Matka ruokaa 2,50e. Halpaa, halpaa. Ylä kuva KaDeWe:sta.

Primarkiin lähdettiin suunnistamaan ja parin mutkan kautta sinne päädyttiin. Vaikka oli päivä, oli ihmisiä siellä todella, todella paljon. Hieman ahdistavaa oli jopa, kun koko paikka vain kuhisi ihmisiä, mutta silti sieltä selvittiin.
Samassa kauppakeskuksessa oli myös kenkäkauppa, jossa oli huokea hintaisia kenkiä vaikka kuinka paljon. Sieltä tarttuikin jopa 2 kengät mukaan! Paikan nimi oli IPLUSIO, merkkejä monenlaista.


 1. Beiget ballerinat IPLUSIO 12.95e
2. Mustat ballerinat IPLUSIO 11.95e
3. Toppi Primark 6.00e
4. Rannekorut Primark 3.00e
5.FlipFlopit Primark 1,50e
6. Mustat bikinit Primark 7.00e


Matkalla hotellihuoneeseen. Jännittävät fliikiset millane huone on (: Siinä kuva hotellin hissistä. Matkalaukun päällä näkyvä mustalaukku on vanhempien tuliainen Irlannista.

Sitten alla onkin kuvia hotellihuoneesta. Aivan ihana! Oltiin niin innoissamme, mutta samalla niin väsyneitä (nälissämme!).


Päällä:
Housut: BikBok
Toppi: Hollister


Hollannin kruunajaisia katseltiin. Oli kyllä vähän hankalaa, kun multa ei toi saksankielen ymmärrys luonnistu...


Tässä sitten päivittelen matkan tapahtumia kun kerkiän, kuvia on niin paljon tullut otettua, että niiden selaaminen vie aikaa (:

Vielä hyvät myöhäiset vaput!

6 kommenttia:

  1. mikä toi sun kamera on merkiltään?

    VastaaPoista
  2. wou mitä kuvia ja noi beiget kengät on aivan ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon (: Ja niin onkin, ihan täydelliset !

      Poista
  3. oliks sul synttärit? paljonko täytit :-)? onnea jos oli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oli 2.5 ja 19 sitä täytettiin (: Kiitos onnitteluista !

      Poista

Kiitos kommentistasi!