tiistai 2. huhtikuuta 2013

Sali pelko kuriin

Huhhu, YO-kirjoitusten alustavat oli viimein tullu. Melko tyytyväinen olen, saa nähdä mitä lopulta sieltä sitten tulee. Ruotsiin olin hieman pettynyt, pitkän ruotsin kirjoitin ja se lähti nyt sitten B:nä. Hehhe... No ei aina voi kaikessa onnistua, katsotaan onko syksyllä ruotsin suhteen uusi yritys. Yhteiskuntaoppi lähti puolestaan M rajalla, joten peukut pystyyn että siellä se pysyy!

Mutta siis enemmän tästä päivästä, vaikka päivähän vasta aluillaan (: 9.00 oli suuntana kohti Mäkelänrinteen uimahallia. Siellä saadaan me oppilaat käyttää sitä kuntosalia sekä aerobic-salia, kuuluu niihin moniin Märskyn hyviin puoliin (: Sinne siis Kristan ja Aksun kanssa treenailemaan. Voi että tuntui hyvältä, mulla siis se 10kk siitä kun lopetin voimistelun. Vaikka olen kotona treenaillut, on se aivan eri olla salilla ja rääkätä itseään. Hyvältä tuntui ja päälle tunnin treeni vedettiin. Päätettiin tyttöjen kanssa että yhdessä aletaan käydä useamminkin. Itse oon aina vierastanu julkisia saleja, koska mua vain jotenkin ahdistaa kun ihmiset katsoo mitä mä teen, vaikka eihän ne mua katso, tiedän :P Kuitenkin oli mukavaa olla kavereiden kanssa, niiden kanssa voi vähän hassutella ja ei haittaa miltä näyttää, kun kaveri vieressä näyttää aivan yhtä tyhmältä :D


Siinä me tytöt vähän kuvia räpsitään (: Hieman sumea, koska zoomaillaan, mutta tarkka katseiset huomaa varmaan nuo vaaleansiniset kuoret. Kristan pupu kuoret ne on (: Parempi kuva Täältä.
Krista taisi nuo kuoret ostaa Glitteristä, joku aika sitten...


Pitihän mun itsestänikin ottaa kuva. Treenin jälkeen ei voinut muuta kuin istua ja venytellä, että huomennakin pääsisi liikkeelle (:

Uintikeskukseta päätinkin sitten suunnata kohti keskustaa palkitsemaan itseäni sekä kirjoituksista että treenistä. Mikäs olisi parempi palkinto, kuin sushi! Nam, nam! Masu aivan täynnä mutta niin hyvää oli. En ole pitkään aikaan syönyt sushia, mutta pitkään on tehnyt mieli. Mun ykkös sushipaikat on ehdottomasti Tokyo55 ja Forumin Itamae sushi. Nyt käväisin Itamaesta hakemassa itselleni vähän ruokaa (:
Illalla onkin sitten töiden parissa pitkästä aikaa, muuten vain nyt tällaista oleilua pitkästä aikaa... Ihanaa, kun saa vähän hengittää(:


En juurikaan juo limua, tai jos juon niin juon harvoin ja Fantaa. Kuitenkin omenamehu on se mun juttu (:
Kuva Instagram

P.S

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!