maanantai 15. huhtikuuta 2013

Mukavuus on se juttu

Viimein mulla on aikaa tehdä tämä postaus, jota eräs anonyymi tossa aikaisemmin pyysi. Netti on kunnossa ja aikaa on (:

Mun tyyli on aina ollut aika erilainen verrattuna esimerkiksi kavereihin. Päiväkodissa mulla oli aina tosi värikkäitä vaatteita ja 4-vuotiaaksi asti annoin äidin pukea minut. Eli aika nuorena päätin jo mitä päälleni laitan. Tietysti vanhemmilla on ollut omat "suosittelut", mutta silti, olen ollut aika tietoinen mitä päälleni haluan.
Päiväkodissa olin jo sellainen poika-tyttö, vaikka pukeuduinkin värikkäisiin vaatteisiin. Koulun alettua ja varsinkin silloin kun vaihdoin kesken ala-asteen koulua, vaihtuivat kaikki värit mustaan ja musta onkin säilyny aika hallitsevana värinä mun vaatteissa.

Mulle tärkeintä on se että tuntee itsensä kotoisaksi vaatteissa, sillä silloin voi parhaiten olla omaitsensä ja näin ollen itsevarmempi. Siksi viihdyn parhaiten housuissa ja erityisesti rennoissa college-housuissa, kuten mun pinkeissä Abercrombie&Fitch housuissa.


Huivi: Zara
Tumman sininen villatakki: H&M
Musta toppi: H&M
Pinkit housut: Abercrombie&Fitch

Pidän myös neuleista ja erityisesti löysistä sellaisista. Tähänkin olen saanut kehiteltyä hienon syyn. Pienempänä ja vielä ala-asteella olin aika pyöreä, joten siitä on varmaan mulle jäänyt se että pukeutuu löysiin vaatteisiin. En oikein muutenkaan viihdy kamalan tiukoissa vaatteissa, jos treenaus vaatteita ei lasketa...

Myös huivit on se juttu mulle, kuten oletta varmaan huomanneet. Tykkään hautautua niihin, mitä isompi huivi, sen parempi. Tämä ei kuitenkaan päde kesällä, ainakaan koko kesää... Huivi ja nuttura onkin varmaan se mun tunnusmerkki (:

Toinen asia mitä rakastan on vähän ehkä oudompi juttu. Alusta asti, ennen kuin nämä rantautui Suomeen olen niitä rakastanut. Käytiin joukkueen kanssa syksyllä 2010 Norjassa ja silloin niihin rakastuin. OnePiece.


Hametta mulla näkee vain erityistilaisuuksissa ja korkokenkiä en käytä. Ensinnäkin pelkään mun heikkojen nilkkojen vuoksi, että ne vain ei yksinkertaisesti kestä sellaista kävelyä. Toiseksi en ole löytänyt sellaisia kenkiä mitä rakastaisin niin paljon, että uskaltaisin kokeilla. Mulla siis ei ole mitään kenkävarastoa, tosin kuin monella tytöllä, enkä puhu mistään kymmenistä parista kenkiä ;)

Kesällä rakastan käyttää shortseja ja löysiä toppeja joiden alla bikinit. Ootan vain innolla kesää, juuri sen takia että saan laittaa shortsit jalkaan! Olen useampaankin otteeseen maininnut mun  pitsishortseista (: Niitä rakastan ja odotan vain että saan ne pitkästä aikaan jalkaan.

Mun tyylin voikin kiteyttää yhteen asiaan; mukavuus. Olen liian mukavuuden haluinen ihminen, joten se heijastuu kaikkeen mitä teen/miltä näytän.

Loppuun vielä kuvia netistä erilaisista vaatteisiin liittyvistä asioista (:



4 kommenttia:

  1. Ihanaa kun oot noin avoin esim tosta että oot nuorena ollut pyöreä. Voisitko tehdä vielä erikseen sellaisen postauksen jossa kertoisit julkkiksista joiden tyyli inspiroi sua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, kiitos paljon :D Jeesh kuullostaa tosi hyvältä idealta!

      Poista
  2. voitko tehdä postauksen sun harrastuksista tai mitä teet yleensä kun et ole koulussa?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!