tiistai 5. helmikuuta 2013

Vihdoin kotona

Eli kuten otsikosta huomaa, niin Suomeen on ehjänä päästy. Kuitenkin kiirettä on ollut ja pääsin nyt vasta istahtamaan alas ja tännekin kirjoittelemaan.
Vaikka aluksi ajattelin että päivittäisin päivittäin, päätti wi-fi olla hidas, joten en jaksanut alkaa säätämään. Niinpä tässä tulee pika selostus viimeisistä päivistä.
Eli 2.2 lauantaina oli kyllä koko reissun ehdottomasti paras päivä! Aamulla herättiin jälleen aikaisin ja lähdettiin kävelemään kohti Stadshusetia. Siellä oli meille järjestetty opas joka kertoi hyvin selkeällä ruotsin kielellä kaikkea mahdollista talosta. Olin kolmisen vuotta sitten käynyt kyseisessä paikassa aikaisemmin, joten osa oppaan kertomista asioista oli aivan tuttua minulle. Sieltä saimme omaa vapaa-aikaa, ennen kuin tapaisimme Kungshallenin edessä.
Kia ja Emppu päättivät lähteä kahvilaan kahville. Minä taas lyöttäydyin Mirkon ja Einon seuraan, sillä meillä oli aivan kamala nälkä. Mihinkäs muuhunkaan kuin Burger Kingiin mentiin. Hyvää oli ja mietittiin, että miksi Suomessa ei ole Burger Kingiä...
Sieltä sitten matkattiin jätkien kanssa kohti Kungshallenia, josta jatkettiin koko ryhmän voimin Naturhistoriska riksmusetiin. Siellä juoksentelin muiden pienten lasten tavoin ja Empulla ja Kialla oli tekemistä pysyä perässäni. Hehe... Meille oltiin varattu planetariumiin näytös jossa kerrottiin jääkarhuista. Pian kuitenki koska olimme kaikki aika väsyneitä, osa meistä nukahti minä mukaanlukien (:
Saimme jälleen vapaa-aikaa joteb koska olimme tytöt jo shoppailleet, oli jätkien vuoro. Oli niin kivaa etsiä jätkille vaatteita ja auttaa valitsemaan sopivia vaihtoehtoja yms. Pojat ostikin ihan mukavasti vaatteita. Mirko ja Eino lähti omille teilleen, minä, Kia, Julia ja Aleksi totesimme että nyt olisi aika syödä. Kungshallenia kohti ja Pongiin syömään. Koska meille oli kaikkea mahdollista ohjelmaa keksitty, oli maikat päättäneet että mennään yhdessä elokuviin. Ego, ruotsalainen drama elokuva oli päätetty mennä katsomaan. Vaikka leffa oli melko kliseinen oli se silti hyvä ja katsomisen arvoinen. Varsinkin päähenkilö oli meidän tyttöjen mieleen ;)
Viimeinen päivä Ruotsissa alkoi opastetulla kierroksella ympäri Gamla Stania. Ulkona oli kaikista kylmintä, mitä koko reissunaikana oli ollut, kaikki olivat aivan jäässä.
Kiertelyn jälkeen maikat vei meidät syömään ja hyvää ruokaa olikin! Pasta addicti kun olen, oli minulla jo ehtinyt tulla sitä ikävä tuolla ollessani. Sieltä suuntana Nobel-museo. Jos rehellisiä ollaan niin olin vähällä nukahtaa, olimme kaikki niin tylsistyneitä! Ja kaiken kruunasi oppaan yhtäjaksoinen robotti ääni... Yäh!
Nobel-museosta suunnattiin Kian ja Empun kanssa tuliais ostoksille sekä koska oltiin jo shoppailtu monta päivää päätettiin ottaa rennosti ja mennä kahvittelemaan. Hostellin kautta haettiin laukut ja suunnattiin terminaalille. Matka kohti Suome alkoi.
Eilen saavuttiin 7:30 Turkuun josta junalla tultiin tänne Helsinkiin. Helsingissä oli vastassa Sebastian joka herrasmiehenä otti osan mun matkatavaroista. Käytiin syömässä, vaihdettiin kuulumiset ja oli muutenkin niin kiva nähdä pitkästä aikaa (:
Nyt kuvia taas läväytän, ei ole järjestyksessä, mutta etteköhä  te pysy perässä. Paljon kollaaseja sillä kuvia on paljon ja on jotenkin mukavampi katsoa kollaasi muodossa jos on samantyylisiä kuvia vai mitä mieltä ootte?
xoxo

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!